torstai 18. syyskuuta 2008

Home is where...



Olen tullut kotiin. Huolimatta kaikista vastoinkäymisistä mitä kohdallemme tämän muuton yhteydessä tuli eteen, tuntuu hyvälle olla täällä. Huolimatta työmatkan pidentymisestä yli kaksinkertaiseksi, viihdyn silti, jo nyt. Ei me edelleenkään olla kaikkia vastoinkäymisiä selätetty ja hommaa riittää. Asunnon kissanpissaongelma meni terveystarkastajalle asti ja kyllä tässä kaiken hulabaloon keskellä silti olen miettinyt etten halua luovuttaa ja lähteä takaisin kaupunkiin. Onneksi mitään terveydelle haitallista ei ole.

Me ollaan ihan piipussa, niin fyysisesti kuin henkisestikkin. On viimeiset kaksi viikkoa olleet ehkä elämäni karseimmat, täynnä ääretöntä stressiä, siivousta, huolta kaikesta ja sun muuta mitä nyt muuttoihin ikinä voikaan liittyä. Ja siinä välissä olemme yrittäneet hoitaa työt, tukea pikku-ukkoa uuteen alkuun ja kantaneet huolta myös karvakaverista jonka stressi oli myös sitä luokkaa, että korvahan tulehtui. Paljon on silti iloakin, jokaisesta pienestä onnenmurusta pidetään kiinni.

Toivottavasti saisin ensi viikolla jotakin valmiiksi ja kuvia teille. Ja toivon mukaan ehtisimme jo tälle syksylle aloittamaan pihanlaittoa. Ei silti haittaa vaikka keväälle jäisi, täältä en hevillä lähde. Hymyt ja halit kaikille!

5 kommenttia:

mimosamamma kirjoitti...

Minua ihan sykähdytti tuo ensimmäinen lauseesi: olen tullut kotiin! Ihanaa kun tunne on nyt jo tuollainen:) Kaikkien vastoinkäymisten jälkeen, sitten kun ne ovat takanapäin (varmasti piankin) elo uudessa kodissa on mahtavaa!

Oikein mukavaa viikonloppua Aatulaan!

Marja

Krisse kirjoitti...

Onnea kotiintulolle:-))

Koti todella on siellä missä sydänkin.

Muistakaa huilata kun siihen tulee mahdollisuus.

-Krisse-

Sirkka kirjoitti...

Onnea Uuteen Kotiin!

Pesemällä, maalaamalla puhtaaksi vaikkakin se on rasittavaa...mutta lopussa kiitos seisoo. Jos vain uskoa jaksaa...minä tiedän että jaksatte ja kaikki kääntyy vielä hyväksi, kunhan aloitatte puhtaalta pöydältä ja siitä sitten pikku hiljaa jatkatte.

Nimimerkillä kokemusta on.

Sirkka kirjoitti...

ps. minulla on muuten tuo sama hylly, mutta neljällä koukulla:)

Lena kirjoitti...

Onnea uuteen kotiin! Toivottavasti tilanne rauhoittuu ja pääsette vetämään henkeä ja keräämään voimia uudessa pesässä!