maanantai 26. toukokuuta 2008

Verhohaaveita

Verhot on minulle ongelma. Sujuvasti ihailen kaikkien muiden kauniita verhoja ja ideoin omiinkin ikkunoihin vallan mahtavia systeemejä, mutta mikä neuvoksi, kun mikään ei sitten kuitenkaan näytä miltään. Siis täällä meidän kotona.

Nyt olen taas vahvasti haikailemassa uusia verhoja, ystäväpiirin taitava ompelija lupasi jopa tehdä ostamilleni kankaille ompelutyöt. Lähtökohtana kankaiden ostolle on se, että niiden tulee olla edullisia ja ryhdikästä puuvillaa. Edullisia siksi, että toivon meidän asuvan uudessa kodissa jo tänä kesänä ja haaveilen laskosverhoista joten nykyiseen kotiin en uhraa enää hirmuisesti senttejä. Harmi, kun tänne ei voi laskareita ajatella, ikkunoiden vierustoja rumentaa hirmuiset putket ja haluan niiden pysyvän verhojen takana piilossa. Siksi meille tulee suoria verhoja.



Viime viikolla Ikeassa pyörähtäessä löysin ylläolevia kankaita. Näyttipä ne niin raikkaille ja kivoille, mutta vastusteluistani huolimatta ne nyt pyörii ajatuksissani siihen malliin, että niitä on mentävä lähipäivinä uudelleen hipelöimään. Saa nähdä josko näistä pientä iloa värien kaipuuseenkin...

sunnuntai 25. toukokuuta 2008

Ensi viikko



Ensi viikolla on meidän perheen poikien viimeinen työ- ja tarhaviikko ennen kesälomaa ja nuoren neidin viimeinen viikko peruskoulussa. Näin se aika vierähtää. Ja minulla viimeinen viikko opintovapaata. Välillä sitä joutuu tosissaan miettimään tätä ajankulkua. Yksi etappi taas saavutettu yhdellä sun toisella...
Hyvää alkavaa viikkoa!

lauantai 24. toukokuuta 2008

Vieraita...



...tai oikeastaan ihan tuttujahan ne kyläilijät olivat. Syötiin ähkyt omatekoisesta pizzasta ja tyytyväisinä juoruamisen lomassa tuli katsottua vähän musiikkipainoitteista tv-ohjelmaa. Almakin sai ansaitsemansa huomion, olet ihan paras Jii;-)
Ihana päivä, kiitos käynnistä ja tervetuloa uudestaan!

perjantai 23. toukokuuta 2008

Touhotusta



Tohina päällä, viikko vielä aikaa ennen töiden alkua. Lista tekemättömistä töistä on loputon, kaapit siivottava, ikkunat pestävä, nuoren neidin kamari kuntoon-projekti, vaatekaapin vahaus.
Näin se on "huoleton" opiskelijan elämä taas lopuillaan ja työt kutsuu. Alkava kesä sai kaipaamaan jotakin väriä tänne kotiin, tosin muutama vuosi onkin jo vierähtänyt aika vaaleassa kodissa. Nyt kaipaan piristystä, huokailen kaikkia ihania kankaita, tyynynpäällisiä, petivaatteita. Siivouksen lomassa on ihana haaveilla joten menenkin tästä jatkamaan.

Aurinkoista viikonloppua!

torstai 22. toukokuuta 2008

Ystävyydestä


Tänään olen roikkunut koko päivän puhelimessa, kiitos Heli ja kiitos Sari soitoistanne.

Elämä on kuljettanut ystäviäni milloin mihinkin kaupunkiin tai maahan. Arkiset askareet hoidetaan maasta tai kaupungista riippumatta. Ystäväni elävät kuka mitäkin vaihetta, kuka vauva-arkea, kuka uraputkessa, kuka opiskellen haaveiden ammattiaan. Vahva yhteenkuuluvuuden tunne säilyy välimatkoista ja harvoista tapaamisista huolimatta. Tietoisuus siitä, että vaikeina hetkinä hengessä mukana eläviä on useita, on tärkeä ja voimaa antava. Tapaamiset sitten ovatkin yhtä juhlaa ja aina saa jatkaa siitä mihin edelliskerralla jäätiin. Jotakin hyvää olen elämässäni saanut aikaiseksi, onhan minulla teidät. Kiitos ystävyydestänne kamut!

keskiviikko 21. toukokuuta 2008

Sata ruusua





Tein sitten sulovilenit, halvalla kun sai niin otin paikallisesta marketista mukaani sata ruusua hintaan 5€. Vaikka yleensä pidän valkoisista kukista niin myös näiden väreihin ihastuin. Saa nyt nähdä monenko päivän ilo ovat...

tiistai 20. toukokuuta 2008

Kukkasia


Jo vierähti pitkä tovi sitten viime kerrasta...

Laittelin tänään kukkasia parvekkeelle ja toivon hyviä ilmoja ettei halla niitä veisi. Kesää odotellessa



Kokeilen tänä vuonna pelargoniaa, josko se viihtyisi meillä. Parvekkeeni on ongelmallinen, aurinko paahtaa reilut kaksi tuntia ja sen jälkeen viilenee ja pimenee. Tähän mennessä meillä ei ole viihtynyt parvekkeella mikään kasvi. Vai olisiko syy niiden hoitajassa...

maanantai 5. toukokuuta 2008

Saaristossa



Ollut hiljaiseloa tämä blogin pito. Olen valmistautunut viimeiseen puristukseen kouluhommissa ja tämän viikon olenkin hevostelemassa, joten hiljaiselo jatkuu.

Aurinkoista viikon jatkoa!