Terveisiä kesäisestä Helsingistä!
Sää on tänään suosinut ja niinpä me läksimme jatkamaan kierrosta kotikaupungissamme. Onhan nämä samat paikat tullut koluttua moneen, moneen kertaan, mutta yritin todella kulkea kaikki aistit terävinä ja nähdä kaupungin kauneutta "vieraan" silmin. On Helsinki ihan kiva kaupunki varsinkin näin kesällä, se myönnettäköön, mutta en parhaalla tahdollakaan tunne tätä kodikseni. En tiedä mitä kaipaan, mutta en kahdenkymmenen vuoden aikana vain ole pystynyt tänne kotiutumaan, kaipaan aina ja jatkuvasti muualle, omaan sielunmaisemaani. Ja meri kuuluu siihen vahvasti, olenhan kotoisin merenrantakaupungista.
Tälläisen kauniin kiven bongasin Suomenlinnasta, mielestäni se on ihastuttava enkä voi olla miettimättä mistä se on paikalleen tullut ja mitä se on kokenut ja nähnyt.
Mielestäni Suomenlinna on visiitin arvoinen paikka, meri on vahvasti läsnä ja ne kaikki kauniit rakennukset. Ihanaa. Ja historia on siellä vahvasti läsnä, paikka on myös UNESCOn Maailmanperintöluettelossa. Upea paikka.
Eilinen menikin sitten Kaivopuistossa. Ilta oli oikein mukava, istuimme terasseilla ja nautimme olostamme. Pieni hengähdystauko tuli tarpeeseen vaikka lapsia ja koiraa onkin ikävä.
Mukavaa lauantai-illan jatkoa ja kiitos kaikille kommentin jättäjille, ne ilahduttavat aina!
lauantai 19. heinäkuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Ihania kuvia! Kuulostaa todella mukavalta, teidän viikonloppu!
Ja vastaus aikaisempaan kysymykseesi, "silkkiturpani" on 16-v saksalainen puoliveriruuna!
Lähetä kommentti