perjantai 13. helmikuuta 2009

Urakointia

Homma pyörähti käyntiin uudella asunnolla eilen, kun saatiin avustava henkilö Kainuusta. Kiitos jo nyt ja etukäteen tulevastakin avusta, ilman oltaisiin hukassa ja eksyksissä. Itseasiassa remontti on jo erityisen hyvällä mallilla, miltei kaikki seinät ovat saaneet uuden värityksen ja osa jopa tarvittavat kaikki. Huomenna loputkin seinät saadaan valmiiksi, parille seinälle tulee tehostevärejä ja muuten mennään maalarinvalkoisissa tunnelmissa.

Miehet yrittivät kaiken kiireen keskellä vielä hakea uudet pöytälevyt keittiötasoille Bauhausilta tänään. Ei onnistunut, työntekijä joka levyn leikkaamiseen kykenee oli kuulemma sairaslomalla. Nähtäväksi jää ehdimmekö saada ollenkaan levyjä vai jääkö tulevan kesän hommiksi. Huoh. No, aina ei voi voittaa.





Aloitan aamulla pesu-urakan. Kaikki kaapit saavat saman käsittelyn, paljon vimiä ja karhunkieltä niin hyvä tulee. Uuni ja jääkaappi saivat yöksi kunnon myrkyt ylleen. Jos nyt rehellisiä ollaan, asunto on aika pas...nen ja rystyset verillä saa kyllä hinkata. Lähden keräämään voimia tulevaan koitokseen, joten hyvät yöt. Ja oikein HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ kaikille, siltä varalta toivottelen jo nyt ellen huomenna täällä ehdikkään pistäytymään;)

5 kommenttia:

Krisse kirjoitti...

Hyvää ystävänpäivää sinullekkin.
krisse ei saa yskimiseltään nukutuksi joten vaaka asennossa seikkaillaan blogeissa näinkin aikaisin aamulla.

Minttu kirjoitti...

Hei Marjut!
Tulin toivottelemaan sinulle iloista ystävänpäivää!!
T:Minttu

Riikka kirjoitti...

Tsemppiä urakointiin!
Ja oikein mukavaa Ystävänpäivää! :)

Maria Kiiveri kirjoitti...

Moikka taas pitkästä aikaa:) Ensiksi HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!
Sitten asiaan.. Huomasin tuossa sinun aiemmassa postauksessa "hotelli helpotus" pulmia. Mulla tuli mieleen, että Ikeassa on mielestäni tosi kivat "vanhan tyyliset" lamput Lillholmen merkkiset, jotka ovat pyöreät seinään kiinnitettävät ja sitten niissä on sellainen krominvärinen "kiekurainen" kiinnitys. Vähän kuin seinään laitettava lyhty, mutta pallon mallinen. Sen voi kiinnittää joko ylöspäin tai alaspäin.
Josko niitä olisi laittanut 2 kpl, peilin molemmille puolille? Kaakelin yläreunaan olisi voinut laittaa pienen valkoisen hyllyn ja uuden peilin sitten sen hyllyn päälle ja nuo Lilleholm lamput siihen peilin reunoille. Tämä nyt oli vaan yksi idea:)
Hylly wc-pytyn päällä oli oikein kiva:)

mimosamamma kirjoitti...

Remontin keskellä eläminen on kamalaa mutta lopussa kiitos seisoo:) Meillä ei ole koskaan tehty isompia juttuja, maalaamista ja lattiajuttuja vaan mutta hermot ovat totisesti olleet kireällä ja torailun ääniä on leiskunut ilmassa niidenkin takia:)
Remontti-intoa edelleen!