sunnuntai 28. joulukuuta 2008

Tuolikaunotar ja Kuomat

Kävimme tänään shoppaamassa Sellon alesta pikku-ukolle talvikengät. Aikaa ei ollut sen enempää tuumailuun ja miettimiseen, joten tyydyimme mustiin Kuoma-saappaisiin. Täytyy sanoa, että on niitä nätimpiäkin talvikenkiä nähty, mutta se ei nyt ollut se asia miksi näistä Kuomista kirjoitan.

Kuomat tulevat käyttöön omalle pienelle miehelleni ja sain slaagin, kun sovitimme eri kokoja. Järkytyksekseni jouduin ostamaan Kuomat kokoa 35! Ja tämä käyttäjä on 6-vuotias. Ei siis koululainen vaan äidin oma pieni kultarakas. Mihin tämä aika rientää? Joo, joo, sanottiinhan 2-vuotis neuvolassa, että pitkä poika on tulossa ( pituusarvio 198cm), mutta kun mä en halua, että se kasvaa näin äkkiä ja näin isoksi. Eikö tätä aikaa voisi nyt jotenkin pysäyttää? Onko jotain lääkettä mikä pysäyttää tämä järjettömän kasvun? Vai annanko vähemmän ruokaa? On meillä kerran aiemmin ollut Kuoma Crosserit, koko oli 22 ja ne oli vielä jopa ihan söpöt. Nämä tänään ostetut on ihan sukset. Höh. Toivottavasti ajavat nyt asiansa, lähdemme aamulla Kainuuseen ja siellä elohopealukemat on vähän eri lukemissa, joten lämpöä pitää olla, isollekkin jalalle. Selviän ehkä siellä tästä järkytyksestä...Ja huumorilla kai tästäkin selviän, poikani itse ehdotti josko ottaisimme samantien nelivitoset;)





Pyörähdin vielä jo valmiiksi järkyttyneessä mielentilassa Sellon Pentikillä. Siellä se seisoi liikkeen takaosassa aletuotteiden takana arvokkaana ja kauniina. Medaljonkituoli ja niin kaunis, että happi meinasi loppua tykkänään. Käsittelemätön puupinta ja rouhean karhea pellavaverhoilu. Ihan mun tuoli. Näen sen sieluni silmin ottamassa meitä vastaan eteisen lattialla ryhdikkäänä seisten. Ja mulla on kohta syntymäpäivät, tuoli antaisi vähän tekohengitystä tähän ikääntymiseen. Sekin vielä.


Ihania loppuvuoden pakkaspäiviä teille kaikille, voikaa hyvin! Me olemme nyt lomalla.

5 kommenttia:

Krisse kirjoitti...

Kuullosta niin tutulta.. nuorimmaiseni kasvoi myös maaata pitkin... ja kyllä ylöspäinkin 190 cm

Kengän koko nyt aikuisena 46

Ja lapsenlapseni, tyttö 7v, kengän koko 35..
Isäänsä tulee..

Unknown kirjoitti...

Meillä vanhin tyttö on 9v ja käyttää välillä kokoa 35 ja välillä 36 riippuen mallista:)

Sateenkaarentaa Riikka kirjoitti...

täällä toivottamassa ihanaa uutta vuotta ja niin samassa veneessä ollaan pojan arvio meillä neuvolassa tuo 195cm, joten isänsäkkin jääpi pätkäksi.
Ilona

Mari kirjoitti...

Iso on pojalla jalka ;) Meidän 6-vuotiaan pojan jalka on nyt 29-30...

Kuhmis89 kirjoitti...

Oho ompas pojalla iso jalka :)
Toisilla näköjään kasvu on nopeampaa..
Sukkien kanssa on varmaan aika sama juttu... Käyttääkö teidän poika jarrusukkia??
En ainakaan oo kuvissa nähny...