Ajatukset ovat viime päivinä pyörineet lahjapakettejen teossa. Ei sillä, että olisin yhtään lahjaa vielä hankkinut, mutta kovasti olen suunnitellut miten tehdä kauniita ja saajansa näköisiä paketointeja. Ihan hirveät on paineet asian suhteen. Nettiputiikkejen valikoimaa lahjapapereiden osalta olen selaillut kuumeisesti, lukenut asiasta lehdistä ja kirjoista eikä mitään selkeää mielikuvaa päässä vieläkään. Miltä siis näyttäisi kuusivuotiaan paketti, entä kuusitoistavuotiaan? Johan sitä kymmenen vuoden ikäero pitää näkyä siinä paketissakin vai mitä?
Ainakin se noista lehtijutuista tuli selväksi ettei kantsi mennä ostamaan mitään joulupukkipaperia vaan etsiskellä jotakin yksilöllisempää. Käykö nyt niin, että hommaankin ensin kaikki paketointitarpeet ja vasta sitten niihin sopivat lahjat? Silloin pitäisi minunkin onnistua.
Mukavaa loppuviikkoa ja stressitöntä joulunalus aikaa!
torstai 11. joulukuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
Aatulalle terkut Augustilasta. Meikäläisellä pakkaus- ja lahjahommat täysin *VAIHEESSA*. Tai no ei ihan, lasten lahjat hankittu kaikki! Niitä on sitten saunassa jonkin verran :-)
Löysin Anttilasta Lippulaivasta järkkyihanaa vanhanaikaisen näköistä lahjapaperia. En tiedä raaskiiko sitä edes käyttää, mutta ehkä vähän, hih. Muuten sitten lasten paketit ja puketit saavat päälleen Nalle Puh ja jotain muuta Disney-aiheista paprua.
HEIPPA HEI!
Oletko saanut mun sähköpostia koskien lauantaita? Nimittäin lähes KAIKKI ovat peruuttaneet tulonsa ja ORvokkikin ilmoitti olevansa kipeä. Valitettavasti se kurssi on siis peruttu :-/
Voi karmiva kauhistus!! Ei, en ole saanut postia ja harmin paikka tuo kurssin peruuntuminen:( Ei voi mitään, tautista aikaa aina tämä joulunalus. Nyt pitää äkkiä keksiä joku muu juttu tuohon vitriinin viereen.
Minä olen itse ratkaissut paketointi pulmat näin: ostin poistoerästä kesällä kasan vanhoja kauniita tapetteja, ovat kestäviä ja voi paketoida molemmin puolin...sitten paperinarua..kakkupaperista saajan nimi tai sitten printtaat netistä jonkun kivan runon siihen..jne jne..=))
Kiitos vierailusta blogissani=)
Hyvää kolmatta adventtia sinulle toivottaa Krisse
Nykyään saa kyllä valtavan ihania joulupapereita. Minä yhä luotan pilkkupaperiin. Tuli hommattua niitä Tilda papereita ja niissä rullissa riittää ... ei lopu koskaan :D
Onks mimmi paketoinut itsensäkin jo, kun mitään uutta ei ole hetkeen tänne tullut? ;)
Lähetä kommentti