perjantai 19. joulukuuta 2008

Lihasmuistin varassa

Olen toiminut koko viikon lähes kokonaan lihasmuistini varassa. Osaan ulkoa reitin kotoa töihin, sormet hakeutuvat automaattisesti oikeille näppäimille töissä. Jaksan vielä syödä ja laskea päiviä aatonaattoon. Nyt on tiukilla tämä jaksaminen, työ vie voimat. Hyvä, että on vielä työpaikka, en valita. Edelleen kaikki jouluvalmistelut tekemättä, mutta sitä en jaksa miettiä enkä ressata. Näillä mennään. Tulee se joulu tänne meillekkin, kaikesta huolimatta. Yhden loistoidean olen kyllä saanut, kaikilla pitäisi olla kaksi viikkoa ennen joulua lomaa, aikaa valmistua tulevaan juhlaan kiireettä ja ehdottomasti ilman työtä. Koko Suomi hiljenisi eikä tarttisi kulkea henkensä kaupalla lihasmuistin varassa. Viikonloppu vapaata, kaikki tekeminen kasaantuu kahteen päivään. Suorituskyky miinuksella, nähtäväksi jää mihin kykenee. Onneksi mieli on hyvä, oikeastaan kaikki vaan naurattaa. Vielä.




Loma alkaa reilun viikon päästä. Johtuen olosuhteista, loma on täynnä työtä. Kivaa tekemistä, omia juttuja. Tämä hylly saa uuden pinnan. Sille on paikka valmiina. Siitä tulee hyvä ja se on tärkeä, sain sen ystävältäni, joka muisti minut kun hylly oli päätymässä kirpputoripöytään. Nyt se on turvassa, uudessa kodissa. Kiitos Hanne.





Jossain blogissa näin spreijattuja olkipukkeja. Se käsittely tehtiin täälläkin. Possukin sai osansa. Nyt on hyvä, paljon parempi. Kiitos vaan vinkistä! Nauhat puuttuu vielä, yritän laittaa nekin viikonloppuna. Ei haittaa vaikka jäävät laittamatta, tykkään niistä silti.
Ja kiitos kommenteista, ne ovat tärkeitä.

6 kommenttia:

Nanna kirjoitti...

Ei paniikkia! Joulu tulee joka tapauksessa oli sitä stressannut tai ei. Ja täydellistä joulua en usko olevan kuin lehtien sivuilla. Niillä samoilla sivuilla on ne täydelliset lapset ja aikuisetkin ;)

Cia kirjoitti...

Oikein ihanaa joulua toivottelen Aatulaan!:)

mimosamamma kirjoitti...

Heissan Aatulaan!
Minä olen lorvaillut koko syksun mutta tällä hetkellä elämä on hyvin hektistä, joten pikapikaa tulin toivottamaan oikein hyvää viikonloppua ja joulun odotusta Sinulle:)))

Krisse kirjoitti...

Täällä taas, hyvää viikonloppua sinulle toivottaa Vaaralan Krisse

Aatulan Äiskä kirjoitti...

Nanna- Juu, ei paniikkia, just tulin töistä ja vapaa viikonloppu. Aamulla lahjaostoksille, aion olla tehokas; on pakko ja sitten piparien paistoon;)

Cia- Samoin teille!

Mimosamamma- Kiitos kun ehdit laittamaan viestiä. Nauti vieraistasi ja ihanan joulun odotusta!

Krisse- Kiitos samoin. En pysty laittamaan sinulle kommenttia vaikka omien linkkien kautta sivuillesi pääsenkin. Mikähän siellä mättää? Kurjaa kun en voi laittaa sinulle viestiä, toivottavasti näet tämän;)

emmi kirjoitti...

Kiva kun löysit tiesi blogiini. Hyvät viikonlopun jatkot sinnekin päin. Tutustun blogiisi paremmalla ajalla, mutta näin nopeasti selattuna kauniita asioita kodissasi.