lauantai 11. lokakuuta 2008

Uusia polkuja





Olen ollut viime päivät töissä, työtä ja työtä - taas. Kiitollinen olen, että on työ, välillä olen vaan väsynyt näihin vuoroihin ja elämän epäsäännöllisyyteen. Olen töissä kun muut vapaalla ja vapaalla kun muut töissä. Oli koulutusta, omaa työtä ja poikkeustilannetta. Raskas viikko. Tänään heräsin neljältä, tein pitkän päivän ja vihdoin olen kotona omieni luona. Ja edessä kaksi vapaata. Väsynyt, mutta onnellinen.

Aiemmassa postauksessa näytin teille silloisia lenkkimaastoja. Paljon on muistoja niiden teiden ja polkujen varrella, ihmisiä ja nelijalkaisia. Nyt on uudet polut, uudet kokemukset ja kohtaamiset odottavat. Syntyy muistoja, toivottavasti hyviä ja paljon. Täällä on mielestäni niin kaunista, ja ennenkaikkea hiljaista. Tekee hyvää, vastapainoa hektiselle työympäristölle. Lähiajan haaveissa löytää uusi hevosystävä, aluksi vaikka vuokralle, siksi näitä teitä tulee nyt kuljettua ristiin rastiin. Toivottavasti pian kohtaamme.






Tuhannet kiitokset kun jaksatte käydä ilahduttamassa mua kommenteillanne, ihana niitä on lukea! Ehtiessäni käyn vastavierailulla ja toivottavasti muistan myös jättää puumerkin. Tänään ei kykene enää muuhun kuin toivottamaan kaikille hyvää yötä ja kauniita unia. Pitäkää huoli toisistanne!

1 kommentti:

Minttu kirjoitti...

Hei Marjut!
Miten kuulostaakin niin tutulta tuo epäsäännöllisyys työelämässä... Onneksi sulla on vapaat edessä niin saat kerätä voimia! Kauniit lenkkipolut, tuolla on ilo kulkea! Mukavat vapaat! -Minttu-