lauantai 18. lokakuuta 2008

Inkoossa...


Vietimme siis päivää Inkoossa ja vaikka toipilaana vielä olenkin, oli retki enemmän kuin piristävä ja voimia antava. Kerrassaan ihana päivä, sääkin suosi meitä.



Pidän Inkoosta paljon, voisin jopa asua siellä. Vaikka paikka on pieni, kaikki tarvittavat palvelut löytyvät ja jopa näin ihanassa muodossa kuten kirjasto. En ole vastaavaan muualla törmännyt, kirjaston yhteydessä on kahvila ja siellä voi lueskella kahvikupposen äärellä.



Vaikka Inkoo ei suurensuuri kylä shoppailutarjonnan suhteen olekkaan, on joukossa kyllä todellisia helmiä. Sisustuskaupat tietysti etunenässä, mutta myös minun näköisiä vaatteita on puodit pullollaan. Strandin kauppakeskus on maamme suurin puurakenteinen kauppakeskus ja näihin jättimarketteihin tottuneena, sinänsä jo kokemisen arvoinen käyntikohde.



Ja voiko kukkakauppakaan enää täydellisemmässä paikassa sijaita? Täältä löytyy kukkien ja ruukkujen lisäksi myös ihania sisustustavaroita, yksi hylly sinne jäi perääni katsomaan. Saa nähdä saanko sen mielestäni vai...



Nälkäkin tuli jossakin vaiheessa ja poikkesimme aterialle todella hyvään ravintolaan. Sågen yllätti meidät positiivisesti, ruoka oli mahtavan hyvää ja annokset olivat todella isoja. Nam.



Päivän kruunasi vierailu Barösundiin. Vietimme ystävien seurassa mukavan kahvitteluhetken, tämän syksyn viimeiset kahvit joimme veneellä tänään. Ensi viikolla vene ajetaan telakalle ja seuraavan kerran sitten keväällä on mahdollisuus näissä merkeissä tavata, toisenlaisissa puitteissa kyllä.


Huomenna ajattelin suunnata Helsinkiin ja jäähallin kirpputorille. Saa nähdä miten muijan käy, herätä pitäisi jo kukonlaulun aikaan mikäli mielii ajoissa ehtiä kirpparia kiertämään. Vai verottiko tämä päivä voimat. Sen näkee sitten aamulla.

Kiitos kovasti kommenteista, niistä vaan tulee niin iloiseksi! Mukavaa lauantai-illan jatkoa

8 kommenttia:

Cia kirjoitti...

Aivan mahtavalta kuulosti teidän reissunne:)Tuohon aiempaan postaukseen vielä minäkin sanoisin että älä ihmeessä hävitä tuota sohvasänkyä,siitä tulisi tosi ihana monien tyynyjen kanssa!!

mimosamamma kirjoitti...

Kauniita kuvia Inkoosta joka onkin minulle aivan vieras paikka. Ruokakuvat saavat minut aina nälkäiseksi, niin kävi nytkin kun katsoin tuota herkullista annosta ja tuollaisen kukkakaupan ohi ei tkuulla voi kulkea poikkeamatta sisään, niin houkuttelevan näköinen se on:)
Mukavaa sunnuntaita Aatulaan!

Minttu kirjoitti...

Hei!
Lapset nukkuu, joten nyt saan rauhassa selata blogit läpi... Teillä on ollut mukava reissu ja kuvat ovat kauniita! Tuolla haluaisin minäkin käydä joskus... Mukavaa alkavaa viikkoa! -Minttu-

Hanneloore kirjoitti...

Heipsan:
Kiitos vierailustasi blogissani ja olen minä jo muutaman kerran täälläkin piipahtanut:)
En ole koskaan käynytkään inkoossa joten täytyy varmaan ottaa ensi kesän reissukartalle se mukaan;)
Minulla onkin aina ollut yksi haaveistani perustaa liike vanhaan navettaan..ainahan täytyy haaveita olla:)
Toivottavasti teillä oli mukava reissu.

Kuulumisiin taas

Hanneloore

Krisse kirjoitti...

Sinullapa on ollut mukava reissu.
Hauskaa tiistaipäivää sinulle toivottaa Krisse

Hanna-Maria kirjoitti...

Ihania kuvia. Varmasti ollut mukava reissu!!

maano kirjoitti...

kuvista päätellen teil on ollu loisto päivä :)

A home far away kirjoitti...

Hej!
Första gången jag besöker dig, du har en fin blogg!

Ha en fin dag!

//Gunilla i Singapore