maanantai 23. maaliskuuta 2009

Kevättä keittiöön

Pengoin tänään urakalla omia kätköjä sun muita varastoja ja ilokseni tein muutamia "löytöjä". Tiedättekö, kun tavaraa tulee vuosien varrella hamstrattua milloin mitäkin eikä edes muista mitä kaikkea loppupeleissä omistaakaan. Mitään ei tarvitsekkaan hankkia tälle keväälle, kaikkea mukavaa löytyi tuolta kaappejen kätköistä. Tämä "vihreä aalto" on taas kuitenkin ohimenevä juttu ja kesäksi pitää olla varmaan sitten sitä turkoosia.





Meidän keittiö on ihan kammottava. Sen ainoa pelastus on väri, onneksi se on valkoinen. Mutta noi kaakelit ja kaapinovet, yök. Ja hirveän vähän tilaa, yök. Hellan vieressä on tämmöinen pieni taso jonka päällä säilytetään lokerikkoa joka ei muuallekkaan mahdu, mutta mistä ei tähän mennessä ole raaskinut luopuakkaan. Ja Indiskan lokerossa säilötään patakinnasta ja lappuja. Voi ankeus. Meillähän oli muuton yhteydessä tarkoitus vaihtaa puutasot, mutta henkilö, joka liikkeessä olisi voinut levyä leikata, oli sairaslomalla. Eikä ehditty jäädä odottamaan vaan homma jatkui ja tasot jäi entiselleen.





Laitoin vahakankaan säilöön ja vaihdoin pöydälle ruutuliinan. Kätköistä löytyi pikkumiehen tuoma tuliainen äidille Posion Pentikiltä viime keväältä. Löysin tildapurkin sisältä vihreäruudullista nauhaa, päätyy ties minne. Ja keittiöpyyhkeessä on nyt nämä suosikkivärit. Nam. Ompunvihreitä sisustussydämiä olen joskus HuutoNetistä huutanut, kiva löytö nekin.


Lähden nyt katselemaan kivoja unia, huomenna odottaa työvuoro kellon ympäri. Kauniita unia.

7 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Ai, meillä on vihreetä..??!!

Minttu kirjoitti...

Hei Marjut,
Minusta teidän keittiössä on kyllä kauniita yksityiskohtia... :) Aurinkoista viikon jatkoa! <3
Toivottelee Minttu

Sarppa kirjoitti...

kauniita yksityiskohtia teillä ainakin on, niin tuttuja...=D

Jantiina kirjoitti...

Kuulostaa tutulta, että ei edes muista mitä omistaa... ;-) Ihanaa vihreää! Sitä kaikki näyttää kaipaavan tässä vaiheessa. Eikä tuo teidän keittiö näytä yhtään kammottavalle. Jos on valkoinen ei voi olla kammottava!

Krisse kirjoitti...

Mukavan näköistä..hyvää kevättä..

vihreä on ihan hyvä väri..:-)

Maria Kiiveri kirjoitti...

Moikka!
Ai kun kivaa, että löytää vanhoja tavaroita mitä ei edes aina tosiaan muista edes omistavansa:)
Pöytätasoja harmittelit.. Ikeasta saa halvalla ihan ok koko puisia pöytätasoja ja edullisesti. Sen voi katkaista ihan vaan sahalla, koska pituuttahan siinä leikellään. Ne on ihan kivat ja nopeat vaihtaa, eli ei muuta kuin hihat heilumaan:)
Aurinkoista loppu viikkoa!

tina kirjoitti...

Mukava tehdä löytöjä eikä yhtään haittaa vaikka ihan vaan omista kaapeista.Tuttua mullekin tuollainen muistamattomuus.
Aurinkoista viikonloppua!